Tulosta

Vihtavuoren latausopas (.pdf)


Vihtavuoren latausopas Vihtavuori on julkaissut internetissä uuden päivitetyn version Latausopppaastaan. Opas on ilmainen ja kaikkien lukijoiden ladattavissa Lapuan internet sivujen kautta. Oppaan tiedostomuotona käytetään melko yleistä pdf-muotoa, jonka avaamiseen tarvitset esimerkiksi Acrobat Reader -ohjelman. Oppaassa on kaikkiaan 68 sivua.

"Kirjan" alussa on heti suuntaa antava taulukko ruutien suhteellisista palonopeuksista. Taulukossa on vertailtu kymmenen eri ruutivalmistajien ruuteja toisiinsa - Vihtavuori mukaan luettuna. Taulukko on mielenkiintoinen ja joissain tapauksissa hyvinkin tarpeellinen. Taulukkoa tarkastellessa tulee kuitenkin muistaa, että se on suuntaa antava, eikä sen perusteella voi määritellä latauksissa tarvittavia ruutipanoksia!

Seuraavaksi kerrotaan Vihtavuoren ruutien rakenteista ja ominaisuuksista. Lisäksi on listattu kaikki Vihtavuoren tällä hetkellä valmistamat ruudit ja kerrottu niiden ominaisuuksista ja sopivuuksista eri kaliipereihin. Seuraavaksi kirjassa edetään jälleenlatausvaiheeseen. Kirjassa ei kuitenkaan käsitellä jälleenlatauskoneiden kanssa työskentelyä, vaan kerronta keskittyy teoria puoleen, jossa käsitellään mm. paine, patruunan sisäballistiikka jne...

Tämän jälkeen siirrytään erittäin tärkeään osa-alueeseen, eli latausturvallisuuteen. Seuraavaksi onkin vuorossa sitten eräs käytetyimmistä osuuksista eli lataustaulukot. Taulukkoihin on koottu erikseen kiväärin- ja pistoolinpatruunat. Kivääripuolelta löytyy valikoimaa väliltä .17 Remington - .50 BMG. Pistoolipuolen valikoima sijoittuu välille 7 mm TCU - .50 AE. Kaliipereista ei ole sen kummemmin mitään tietoa (historiaa jne.), vaan on keskitytty pelkästään lataustietoihin. Loppupuolelle on koottu lisäksi viisi kappaletta "länkkäripaukkuja" .38 Special - .45 Colt.

Kirjan loppuun on koottu vielä tietopaketti savuttoman ruudin ominaisuuksista ja säilytyksestä. Lisäksi aivan lopusta löytyy mittayksiköiden muunnostaulukko.

Vihtavuoren latausopas ei ole ihan niin kattava ja monipuolinen paketti, kuin myytävät jälleenlatauskirjat ovat. Mutta ilmaisuudellaan se on kaikkien saatavilla ja on varmasti tutustumisen arvoinen tietopaketti. Latausopas on kooltaan 650 Kt ja sen voit tallentaa omalle koneellesi Lapuan kotisivujen kautta. Voit ladata oppaan myös suoraan tämän linkin kautta: http://www.lapua.com/Latausopas.pdf


© Jani Suominen