Sako Target .222 (käytetty)



Noin kuukausi sitten haussa oli .222 Rem. kaliiperinen kivääri (ns. lintukivääri). Huono puoli pieni kaliiperisissa aseissa on se että hintaeroa, esimerkiksi Tikka Master .222:lla ja .308:lla ei ole. Samaan hintaan siis saisi vaikka hirvikiväärin. Tämän takia ei uusi kivääri edes käynyt mielessä. Lähettyvillä mitään hyvää .222:sta ei ollut, vaan jouduin ajamaan noin 150 km löytääkseni edes kohtalaisen. Lopulta löytyi erittäin hyvä liike, jossa sitten olikin hyvä valikoima. Viidestä Sakolaisesta valitsin tämän. Ratatukilla varustettu, kuudenpatruunan kiinteällä lippaalla varustettu Sako Target. Aseella oli piipun kunnon perusteella ammuttu melko vähän. Ase oli muutenkin hyvässä kunnossa. Tukin lisäksi se erosi muista painollaan ja tyylikkäällä ulkomuodollaan (no niinhän ratapyssyt aina). Tietämättömille kerrottakoon, että rata-aseet ovat painavia, jotta ne olisivat vakaampia. Hinta oli 700€ ja kiikarin kera tuohon tuli 150€ lisää.
Sako .222

Rakenne
Hieman reilu metrin mittaisessa aseessa on H. Loukosen tekemä öljytty pähkinäpuutukki. Loukonen ei enää itse tee tukkeja, sillä hän on työssään menettänyt kätensä. Loukonen teki tukkeja maailman parhaille ampujille, joten sanotaan nyt hänen olleen maailman paras tukintekijä/suunnittelija (Tikka Master Sporterissa on Loukosen suunnittelema tukki). Targetin tukki on todella upea: karhennuksista kädet eivät missään tilanteessa pääse lipsumaan, ote on poikkeuksetta joka kerta samanlainen. Säädettävällä poskipalalla on liikkumavaraa yläsuunnassa noin viisi senttimetriä, kallistusta ei voi muuttaa.

Parin päivän kuluttua huomasin aseen tukin etuosassa pienen listan revenneen hieman (kuten kuvat kertovat). Ilmeisesti entinen omistaja oli kaatunut aseen kanssa, sillä .222:n rekyyli ei ole todellakaan kova, eikä tuohon kohtaan edes rekyyli kohdistu. Tuo lista korjattiin liimaamalla ja se on pitänyt todella hyvin. Tukkia liimatessa kannattaa käyttää parasta mahdollista liimaa mitä löytyy. Itse ase on kiinni tukissa kahdella ruuvilla.
Sako .222 Sako .222

Lukkokammen avauskulma on 90 astetta. Näin ollen lukko ottaa kiinni kiikariin sitä avatessa, mutta ei niin paljoa että se haittaisi. Korkeammat kiikarinjalat korjaisivat asian. Lukko irtoaa aseesta painamalla vasemmalla olevaa nappia alas. Laukaisun säätöruuveja on kaksi, toisesta säädetään liipaisinvastusta ja toisesta etuvetoa. Laukaisuvastuksen säätövara on 1-2 kg. Paksu piippu on 600mm pitkä, eikä siinä ole äänenvaimentimen kierrettä. Mattapintainen piippu ja koneisto on tyylikäs tummassa tukissa ja matta kiikarikin sopivat yhteen ulkonäön puolesta. Avotähtäimiä aseessa ei ole, vaan kiikari oli pakko ostos (BSA Deerhunter 4-12x40).

Koeammunta
Koeammunnan suoritin kahteen otteeseen. Ensimmäinen ammunta oli noin kaksi tai kolme viikkoa ennen toista. Suoritin kaksi ammuntaa koska päätin siirtää kiikaria parilla sentillä eteenpäin. Kauppias oli jättänyt sen hieman taakse asentaessaan sitä, ja koska myös siksi, että ensimmäisellä ammunnalla parhaaksi todettu Federal ei säilytä lentorataansa kovin hyvin.
Sako .222

Ensimmäinen ammunta
Lämpötila oli noin +5 astetta, tuuli lähes olematonta. Ammunta suoritettiin 75:stä ja 100:sta metristä. 50 metrin matkalle tarkoitettuun pienoiskivääri tauluun. Kohdistus tapahtui 75:stä metristä, Federalin patruunalla.

Federal Classic (55gr)
Heti kohdistuksen jälkeen ammuttu kuuden patruunan kasa meni yhden senttimetrin suppuun, jota pidän loistavana tuloksena. Kun matka vaihdettiin 100 metriksi, niin kasa tipahti noin 15 senttimetriä alemmas, muutamia millejä harvempaan. Tämä pudotus pelästytti hieman.

Lapua (3,6g 55gr)
75 metristä Lapualla ammutut kaksi kasaa olivat kolmessa ja kahdessa sentissä. Hajontaa enimmäkseen sivusuunnassa. 100 metrillä Lapua säilytti ratansa, ja kasa oli vain ½ senttiä alempana ja hieman leveämmällä, 5cm.

Sako (3,2g 50gr)
75 metristä tulokset olivat lähes Federalin kaltaisia, loistavia kasoja. Federalista hieman alemmalle ammutut kasa olivat 1½ senttimetrin supussa. 100 metriin siirryttäessä kasat kasvoivat 3 senttiin.

Igman (3,56g 55gr)
Ostin kokeeksi myös halvempaa paukkua, jota en enää erehdyksessäkään osta. 75 metristä ammuttaessa jälki oli kuin haulikolla ammuttu. Parasta kasaa en edes mitannut, sillä yksi laukaus meni jopa ohi, muut olivat 10cm:n supussa. 100 metrissä vain 4 kuudesta laukauksesta osui tauluun. Tämä oli mielipiteeni Igmanista, ennen toista ammuntaa, jonka jälkeen kunnioitus hieman nousi.

Toinen ammunta
Toisella kerralla lämpötila oli myös siinä viidessä asteessa. Pieni, pohjoinen vastatuuli hieman viilensi käsiä. Tälläkin kertaa kohdistin aseen 75:stä metristä, mutta Sakon patruunalla.

Sako (3,2g 50gr)
Tällä kertaa kohdistus siis tapahtui tällä patruunalla. 75 metristä ammutut tulokset olivat matkansa parhaita. Alle yhden senttimetrin kasat antoivat uskoa suomalaiseen paukkuun. 100 metrillä Sako säilytti lentoratansa, vain noin 3-4 milliä alemmas ammutut kasat olivat hitusen alle 1½ sentin supussa.

Lapua (3,6g 55gr)
Lapualaiset pärjäsivät nyt paremmin. Hajontaa 75 metristä oli reilu 1½ senttiä. Kasat olivat enemmän sivuttain soikeita, kun muilla ne olivat pyöreitä. 100 metrillä ½ senttiä alemmas ammutut kasat olivat hieman reilussa kahdessa sentissä.

Federal Classic (55gr)
Tällä kertaa Federal jätti 75 metristä hieman suuremmat, 1½ senttimetrin kasat. 100 metrillä pudotusta oli jälleen se noin 15 senttiä, ja kasat kahdessa sentissä.

Igman (3,56g 55gr)
Ensimmäisellä kerralla käyttämäni halpapaukku oli tarkoitus ampua pois. Jäljellä olleista 25 paukusta ammuin kerralla 20 samaan tauluun, matka oli 75 metriä. Viiden sentin kasa kahdellakymmenellä hätäisesti ammutulla laukauksella oli melko hyvä tulos. Olinko sitten ollut hengästynyt kävelemisestä, vai oliko jokin tuulen puuska heittänyt ensimmäisellä ammuntakerralla ammutut pari laukausta ohi, en muista. 100 metristä ammutut Igmanin 5 laukausta olivat 7 sentissä.
Sako .222


Tekniset tiedot:
Kaliiperi: .222 Rem.
Kokonaispituus: 1070 mm
Piipun pituus: 600 mm
Tukin pituus: 770 mm
Tukin leveys: 52 mm
Säädöt: Etuveto, liipaisinherkkyys, poskipakka
Hinta: 700€ (käytetty) + kiikari (BSA Deerhunter 4-12x40) 150€

© "Pertsa"