Tulosta

Photon 3



(c) Leatherman Finland


Pieniä kuvia painamalla saat esille isomman version kuvasta.


Markkinoille on viime aikoina ilmestynyt runsain mitoin pieniä valaisimia, jotka ovat kooltaan kymmenen markan kolikon molemmin puolin. Tosin jokainen valaisin on paksumpi kuin kolikko. Janin Ase- & Kalastussivut sai testattavaksi vasta äskettäin ilmestyneen (25.7.01) pienen valaisimen - Photon 3:n.

Valaisimen rakenne vaikuttaa kestävältä
Valaisimen runko on valmistettu lasitäytteisestä polyuretaanista. Toisessa päässä sijaitsee rungosta ulkona oleva polttimo ja rungon perässä kaksi rengasta, joista valaisimen voi kiinnittää esimerkiksi avainnippuun. Polttimon väreinä on valittavissa valkea(testattu), sininen, punainen, vihreä, turkoosi, keltainen ja oranssi. Lisäksi erikoiskäyttöön löytyvät myös infrapuna sekä ultravioletti. Jokainen valaisin sisältää vain yhden värin, joten diskoväritteisestä valaisimesta ei ole siis kyse. Valaisimen päällä sijaitsee painokytkin joka on kaksi asentoinen. Kytkin on keinuvaa mallia, jolloin eri toimintoja saadaan aikaiseksi painamalla jompaa kumpaa kytkimen päätä. Alapuolella on paristoluukku jonka kautta valaisimeen voidaan vaihtaa paristot. Paristoja valaisin kätkee sisälleen kaksi kappaletta. Paristojen kontaktipinnat on kullattu paremman toimivuuden takaamiseksi ääriolosuhteissa. Pariston vaihdon yhteydessä voi myös kurkistaa mikroprosessoria, luit oikein laite kätkee sisälleen mikroprosessororin joka ohjaa valaisimen toiminnot. Kaikki tämä painaa vain 5,5 grammaa ja mahtuu noin peukalon pään kokoiseen tilaan.
Photon 3


7+1 erilaista toimintoa
Photon 3:n mikroprosessori sisältää seitsemän erilaista ”valoefektiä”; kolme eri valon kirkkautta, kolme eri nopeudella vilkkuvaa valoa sekä auto sammutusasennon. Kaikki toimintojen vaihdot tapahtuvat painamalla päällä olevan kytkimen alaosaa. Kytkin alaspainettuna vaihtuvat eritoiminnot muutaman sekunnin välein. Kytkimen yläreunaa painaessa valo palaa aina kirkkaimmassa asennossaan riippuen valitusta toiminnosta. Esimerkiksi vilkkuvalosta saadaan nopeasti kirkasvalo palamaan painamalla yläreunaa. Valo ei kuitenkaan jää palamaan painamisen jälkeen kuin alaosan toiminnoista. Yläosaa painamalla valo palaa siis tasan tarkkaan niin kauan kuin painat kytkintä.

Historian havinaa
Photon 3:n isä on amerikkalainen Portlandissa asuva David Allen. Ennen mikrovalaisimien valmistusta hän ehti toimia 25 vuotta kultaseppänä. Ensimmäinen valaisin näki päivänvalon kesällä 1993, jolloin hän valmisti pienen erän ensimmäisiä valaisimia ne päätyivät kuitenkin vain hänen ystävilleen. Ystävät olivat varsin tyytyväisiä Allenin suunnittelemaan valaisimeen sillä heti seuraavana vuonna Allen haki patentin keksinölleen. Photon 3 on siis jo kolmas malli näiden vuosien aikana. Kaikki valaisimet tehdään käsityönä. Tänä päivänä Allen itse ei valmista tuotteitaan vaan keskittyy niiden suunnitteluun sekä kehitystyöhön.
Photon 3


Mihin tarvitsen pientä valaisinta?
Otsikon kysymys saattaa tulla monen mieleen ennen ostopäätöstä. Valaisin tarjoaa monenlaista apua arkipäivänkin elämään puhumattakaan omista harrastuksista. Onko eteesi tullut esimerkiksi seuraavia tilanteita: auton lattialle putoaa jotakin eikä siellä ole valoa, olet ollut metsässä ja taskulamppu on unohtunut kotiin ja tarvitsisit repusta jotain mitä et ole ”käsikopelolta” löytänyt. Kun valaisin on aina mukana sitä käyttää myös silloin kun valoa tarvitsee ja vastaan tulee aina uusia tilanteita joissa valaisimesta on apua. Jos olet vahingossa eksynyt metsään ja etsinnät ovat käynnissä saat kiinnitettyä pilkko pimeässä etsijöiden huomion itseesi käyttämällä vilkkuvaa valoa (Photon 3:ssa).

Käytössä havaittua
Kun valaisimen ottaa ensimmäistä kertaa käteensä, voi mieleen tulla ajatus, ettei laite voi kovin tehokas olla, niin pieni kun valaisin on. Mutta pieleen meni veikkaus. Myönnettäköön että itse ajattelin juuri kyseisellä tavalla. Valaisimessa riittää uskomattoman paljon tehoa kokoonsa nähden. Itse olen kantanut Magliten Solitairia tähän päivään asti avainnipussani ja täytyy myöntää ettei Photon 3 paljoa häviä tehossaan lähietäisyydellä, jos lainkaan. Pitkän matkan päähän valaisimella ei voi valaista tehokkaasti, johtuen seikasta ettei valoa heijasteta samalla tavalla kuin perinteisissä taskulampuissa tai auton valoissa. Valokuviokaan ei siis ole teräväreunainen johtuen edellisestä syystä. Mutta tämä onkin Photon 3:n eräs vahva puoli. Tämän ominaisuuden ansiosta valaisinta voidaan käyttää pienen tilan valaisuun kuten esim. telttan tai vaikkapa puu-ceen. Tavallisella taskuvalaisimella on vaikeata valaista laajaa aluetta tasaisesti.

Eräs hieman itseäni häirinnyt seikka valaisimessa kuitenkin oli käyttökytkimen tunnottomuus. Kyseinen ilmiö tuli esille varsinkin vaihtaessa toimintoja. Tällöinhän painiketta joudutaan pitämään koko ajan pohjassa. Usein kävikin niin, että painiketta painoi vaikka kuinka kauan, mutta mitään ei tapahtunut. Ja kun tässä tilanteessa painoi painiketta hieman kovempaa niin valo sammui. Tällöinhän tapahtui niin, että painike kun ei ollut pohjassa ja ”uusi” painallus sammutti valaisimen. Ilmiö johtuu luultavasti pienestä kytkimestä. Sormi kun menee reilusti painikkeen reunojen ylitse jos kytkin oli isompi kuin sormenpää, painallus olisi selvemmin havaittavissa. Kytkintä ei kuitenkaan voida kasvattaa valaisimen kokoa muuttamatta, jolloin suunniteltu pieni koko menisi hukkaan. Ainoa parannusehdotus olisikin hieman portaallisesti toimiva kytkin, jossa olisi selvä pykälä kun kosketuspinnat koskettavat toisiaan.

Lopuksi
Photon 3:n pieni koko on eduksi lähes jokaisessa arkipäivän pienessä valaisuun riittävässä tilanteessa. Sitä on helppo käyttää sillä käyttökytkimiä on vain yksi kappale. Eräretkeilijä voi käyttää sitä kiinnitettynä vetoketjuun, näin valaisin on aina saatavilla. Vesitiivis rakenne sallii vapaamman kuljetuksen. Valaisin on suunniteltu ammattilaisen tarpeisiin. Valaisinta käyttävät mm. Yhdysvaltain Salainen Palvelu sekä NASA sukkulalennoillaan, joten mistään rihkamatuotteesta ei todellakaan ole kysymys. Maahantuoja ilmoittaa valaisimen viitehinnaksi 185 mk. Maahantuojana toimii Leatherman Finland ( http://www.leatherman.fi ).

Hyvää:
+ kompakti koko
+ valoteho suhteutettuna kokoon
+ vankka ja vesitiivis rakenne
+ monipuoliset toiminnot

Huonoa:
- tunnoton käyttökytkin