Kyselyn tulokset
Kyselyyn osallistui kaikkiaan 13 lukijaa. Se on pieni määrä jos tuloksia pitäisi yleistää, mutta se on todella hyvä määrä suhteessa kävijämäärään. Käydään tuloksia läpi kysymys kerrallaan.
1. Minkä arvosanan antaisit Janin Ase- & Kalastussivuille asteikolla 4-10?
Kun vastauksia katseli huomasi yhden yhteisen seikan. Lähes kaikki vanhempaa lukijakuntaa edustavat antoivat hiukan keskiarvoa huonomman arvosanan, mutta he antoivat myös enemmän parannusehdotuksia kuin nuoremmat. Keskiarvoksi tuli 7,76 eli kouluarvosanana 8-.
2. Sukupuoli.
Kaikki vastaajista olivat miehiä. Asia voi olla niin, että ampuvat naiset eivät ole vielä löytäneet näitä sivuja tai sitten he eivät rohjenneet vastata. Aika näyttää tuleeko lukijakuntaan myös naisia, sillä aion julkaista tälläisen kyselyn joskus jatkossakin.
3. Ikäsi.

Lukijakunta oli odotetusti nuorta. Keski-ikä oli n. 25 v. Mutta hyväasia oli, että vanhemmatkin olivat löytäneet näille sivuille. Sillä laaja lukijakunta on tärkeää, koska ainoastaan näin saadaan näille sivuille jokaiselle jotakin. Kuvassa lukijajakauma on esitetty prosenteissa.
4. Mitä juttuja luet Janin Ase- & Kalastusivuilta?

Kaikki vastaajat lukivat asejuttuja, mikä oli odotettuakin. Yllätys sen sijaan oli se, että molempia juttujakin luki niinkin moni kuin 38,5%. Se yllätti sen vuoksi, ettei näitä kalastuaiheisia juttuja ole paljonkaan näillä sivuilla mutta täytynee kirjoitella niitä lisää, kun niitä kerran luetaan.
5. Jos olet lukenut, niin millaisia jutut ovat olleet lukemisen kannalta?

Tuloksia katsellessa oli hyvä ettei kenenkään mielestä jutut olleet tylsiä. Muutama melko tylsiä vastausta tuli, mutta heillä oli niihin parannusehdotuksia, jotka olen "sujauttanut" korvan taakse muhimaan. Yleisin kanta oli että jutut ovat melko mieleenkiintoisia. Ja mielenkiintoistenkin määrä oli hyvä.
6. Jos olit lukenut niin minkälaisia jutut ovat olleet lukemisen kannalta?

Kirjoittajan päätarkoitushan on saada juttu niin selväksi, että lukija sen ymmärtää. Tuloksia katsellessa oli helpotus huomata, että olen siinä asiassa kohtalaisen hyvin onnistunut, sillä selviä kohta vei niukan voiton. Melko selviä oli lähes yhtä paljon ja melko epäselviä muutama. Jutut eivät olleet epäselviä kenenkään mielestä.
7. Toivoisitko sivuille lisää kuvia?

Suurin osa lukijoista toivoi lisää kuvia sivuille. Onhan se niin että vieras kävijä saattaa lähteä sivuilta pois, jos kuvia on vähän tai ei ollenkaan. Kuvien tilanne helpottuu kohta, sillä niistä tulee tarkempia ja nyt niitä on mahdollisuus myös laittaa sivuille enemmän.
8. Mitä itse harrastat seuraavista vaihtoehdoista?

Kaikki lukijat harrastivat jotain näistä vaihtoehdoista. Äänet menivätkin lähes niin, että kaikki harrastivat näitä kaikkia, sillä melkein jokaisen arvoksi tuli 33,33..%. Kun vaihtoehtoja oli vain kolme niin tulokset ovat jokaisen kohdalta lähes kolmannes. Ammunta vei kuitenkin niukan voiton.
9. Lopuksi ruusut ja risut ja muut viestit.
Kommentteja sivuista tuli jonkin verran, mutta enemmän niitä olisin kaivannut. Muistakaa että kommentteja saa lähettää aina mistä vain asiasta ja varsinkin jos jokin asia on sivulla väärin. Kommentteja voitte muulloin lähettää Palaute- tai E-MAIL- kohdasta.